Puolen päivän aikaan soittivat, vointi edelleen huono, ja jälleen ollaan pattitilanteessa kun mitään ei voi tehdä muuta kun nesteyttää ja lääkitä, jotta saataisiin koira siihen kuntoon että kestäisi leikkauksen. Nyt se tehtävä on onneksi ammattitaitoisissa käsissä. Leikkaus on ainut keino selvittää, mikä oikein vaivaa. Epäilys on että Patella on alunperinkin ollut jokin munuaisvika ja nyt kun koiralle on kuukauden ajan syötetty jos jonkin näköistä lääkettä, munuaiset ei vaan jaksa.

Ja nyt sitten alkoi jossittelu...jos olisin vaatinut aikaisemmin laajempia tutkimuksia, jos oltaisi lähdetty eläinsairaalaan aikaisemmin, jos ja jos.. ei paljon auta tässä vaiheessa.  Ihmetyttää kyllä kun omalla eläinlääkärillä käytiin kolme kertaa verikokeissakin eikä koskaan tullut tälläinen asia esiin. Ei edes viime keskiviikkona kun puhuttiin ell.n kanssa mahdollisuudesta että on jokin tulehdus ruoansulatuskanavassa. Mutta kuten jo sanoin ei auta miettiä kun tätä hetkeä ja toivoa että tuo pieni väsynyt koira saa voimia.

Meillä muu perhe lähti isänpäivä-lounaalle.Me jäätiin Lissun kanssa kotiin vahtimaan puhelinta. En tiedä, toivonko vai pelkäänkö että puhelin soi.