Eilinen flunssainen olo muuttuikin kunnon kuumeeksi ja nyt lojutaan Lissun kanssa kotosalla.

Didi ei tulekaan meille kun anoppi on toipunut hyvin ja pääseekin kotiin jo alkuviikosta. 

Eilen käytiin katsomassa 6-viikkoisia kääpiöpinsereitä, ihania. Yksi poika pentu olikin vielä kotia vailla peruutuksen vuoksi, niin eikös Tapio alkanut puhua että meillähän on edelleen Lissulle kaverin paikka vapaana. Hetken jo aloin harkita asiaa (halpamaista Tapiolta houkutella kun minulla on se pieni juuri sylissä) No, onneksi pojalle löytyi tuleva koti eräiden toisten tuttujen luota. Tuo koko 4 pennun pentue jää nyt meidänkin tuttavapiiriin, eipä ainakaan helpota omaa pentukuumetta!

Nyt on tutkittu tulevat näyttelyt ja kisat. Näyttelyistä seuraavaksi suunnataan tammikuussa turkuun ja agikisatkin menee tammikuun alkuun hyvinkäälle. Agikisoja ei tämän vuoden puolella ole sadan kilometrin säteellä ykkösluokille kuin marraskuun alussa lohjalla, mutta sattuu olemaan juuri se ainut viikonloppu kun on muita suunnitelmia.

Nyt tässä kuumepäissäni sain mietittyä jo koiramaiset tavoitteet vuoden 2009 loppuun asti ja näitä tavoitteita ei ihan niin vaan saavutetakaan mutta ei ne ihan mahdottomiakaan ole! Eli agilityssä olisi ensi vuoden aikana tarkoitus kivuta kakkosluokkaan, yhtään nolla tulostahan meillä ei vielä ole, heh. Ja näyttelypuolella yritetään saada se viimonenkin serti jostain, ja näin siis MVA-titteli Lissulle. Ja kolmas iso tavoite on saada Lissulle kaveri, parson, sukupuolesta käymme vielä vääntöä Tapion kanssa.