Eilisissä kisoissa menestys jäi laihaksi: renkaalta kielto ja Lissu takaisin hypäten väärältä puolelta -ja kaiken lisäksi kehikon välistä. Tuomarin pilli soi hyllyn merkiksi, ja loppuun asti mentiin sitten kaiketi ihan hyvin. Ei tosta radasta jäänyt mitään hampaankoloon, rata oli kiva ja aika helpon tuntunen. Se on tiennyt tosin meille aina huonoa jos rata tuntuu helpolta. Kaiken kaikkiaan kiva aamupäivä purinalla Lissun kanssa kahdestaan!

Eilen oli actionia koirilla muutenkin, oltiin jo sovittu että iltapäivällä mennään Nellin luo kylään. Mutta ennen sitä meille tuli yllätys vierailulle Nemon äiti- Devi ja sisko- Peto. Nemon kasvattaja Tiia, tuli meille koirien kanssa siksi aikaa kun meidän miehillä oli jotain auton laitto hommia. Nemo ja Peto on aika samanoloisia lapsukaisia, Nellihän sitten on ihan toista maata. Täällä ne sitten painatti menemään kaikki neljä peräkanaa. Välillä Lissu yritti saada Deviä kahdenkeskiseen leikkiin, edelleenkään siinä onnistumatta. Käytiin vielä ulkona riehumassa ja saattelemassa vieraat.

Sitten hetken huilin jälkeen lähdettiin me sitten sinne Nellin luo, ja taas jatkui leikit. Nemo tosin väsähti jo aika pian joten Lissu viihdytti sitten Nelliä leikillä. Illalla kotona makasi kaksi väsynyttä. Lissu kieltäytyi lähtemästä pidemmälle iltalenkillä, vähän matkaa raahasin vastahakoista Lissua eteenpäin kunnes luovutin ja käännyttiin lyhyempää reittiä kotiin. Nemoakin joutui herätellä ilta pissalle jonka jälkeen Nemo paineli suoraan takaisin nukkumaan. Tässä vaiheessa hymyilytti molempien rotukuvauksessa mainitut piirteet "aina valmis" "väsymätön lenkkeilijä"

Yönkin yli jaksoivat nukkua, Lissu omalla paikallaan minun jalkopäässä ja Nemo kevythäkissä sängyn vierellä. Tämä on nyt se kompromissi mihin päädyttiin nukkumajärjestelyissä: Lissu saa jatkaa sängyssä nukkumista mutta Nemolla ei sänkyyn ole asiaa. Tämä tuntuu ihan toimivalta ratkaisulta, Lissukin alku yöstä nukkuu Nemon kanssa häkissä mutta siirtyy sitten oma-aloitteisesti sänkyyn kun me käydään myös nukkumaan.